Nyt hän on ainakin nähnyt minut. Hän katsoo suoraan minuun ja hymyilee, hänen on täytynyt tajuta, että häntä on katseltu tarkasti. Tunnen punastuvani hieman ja sukellan yrttien sekaan, teeskentelen olevani todella keskittynyt valitsemaan, otanko basilikaa vai rosmariinia. Kun nostan uudelleen katseeni, hän on kävellyt hieman eteenpäin. Sydämeni lyö hieman nopeammin. En oikein ymmärrä, mikä minuun on mennyt. Miksi olen yhtäkkiä kiinnostunut lyhyistä keski-ikäisistä miehistä? Jokin miehen katseessa ikään kuin jää vaivaamaan minua. Olen tutkivinani olematonta kauppalistaa ja siirryn sisemmälle kauppaan. Huomaan, että hän seuraa minua katseellaan. Yhtäkkiä tulen todella tietoiseksi siitä, miltä näytän. Sitten kohtaan jälleen hänen katseensa. Hän tulee lähemmäs. «Buenos tardes, señorita. Como estas?» Hän hehkuu määrittelemätöntä puhtaan maskuliinisuuden sekä sivistyksen, luonnon ja kulttuurin sekoitusta. Minua melkein pyörryttää. Luojan tähden, minun täytyy koota itseni... Lue myös toinen novelli, Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.